maanantai 31. joulukuuta 2012

Virkattu verho

Aloin tekemään tätä verhoa 3-4 vuotta sitten ja vihdoin viimein sain sen valmiiksi, huh :)
Yritin ottaa ulkona kuvan mutta ne ei onnistunut, joten epäsiistin pöydän päällä näkyy parhaiten kuva :)

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Pipo

Joskus kauan sitten ostin paksua lankaa, josta olisin tehnyt villapaidan, hah. Mun taidoilla ei paljoa neulota.
Ohje on Suuri Käsityölehdestä 1/09, mutta kuitenkin samasesta lehdestä löytyi pipon ohje jolla on hyvä aloittaa. Tein peräti kaksi pipoa. Ensimmäisestä tuli liian pieni kun kuvittelin langan olevan paksumpaa kuin ohjeessa. Toinen pipo on just ohjeiden mukaan tehty, ehkä hieman liian iso, mutta jos se kutistuisi pesussa. Kommentoikaa miltä näyttää...

4. Adventti



 Mistä tunnet pienen tontun?
Punaisesta lakistansa,
harmahasta parrastansa,
hymystänsä lempeästä,
katseestansa veikeästä.
Siitä tunnet pienen tontun.

Mistä löydät pienen tontun?
Polulta taapertamasta,
tieltä tepastelemasta,
hämärissä huiskimasta,
lasten korvaan kuiskimasta.
Sieltä löydät pienen tontun.

Tältä tämä adventtikalenteri näyttää kokonaisuudessa. Neljännen taskun viimeisen liekin joutu tyttö itse tekemään kun sitä ei löytynyt mistään, tai sitä ei ollut ollenkaan mukana. Sinellistä ostettiin softista ja yritettiin saada liekin muotoon.
Napilliset sydämet ovat koulun myyjäisistä ostettuja. Kolmas sydän on viime vuoden eskarilaisen tekemä.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

3. Adventti

Vielä kerkeää oikealle päivälle adventtikalenterin "luukku"

torstai 13. joulukuuta 2012

Kori virkaten

Tosi pitkään olen harkinnut virkata paksusta kuteesta korin. En vain saanut aikaiseksi, kunnes lasten koulun myyjäisiä varten pidetty askarteluilta sai vauhtia virkkuukoukkuun. Askarteluillassa tehtiin punaisia koreja myyntiin, johon lapset taiteilivat askartelumassasta koristeita. Kuvan kori ei ole itseni tekemä, vaan se "vietiin" nenäni edestä. Kaikki korit tehtiin samalla kaavalla ja menivät kuin kuumille kiville.
Tänään tein tuon valkoisen korin, joka on tehty lankaliikkeestä ostetusta matonkuteesta. Tosi nopea ja helppo, jos osaa edes joten kuten virkata. Ohje on osaksi askarteluillasta saatua ja osa Suuri käsityö-lehdestä nro 1/12.

Edessä oleva kynttiläkuppi on 6-vuotiaan tekemä. Enkelin on tehnyt 3-vuotias srk:n kerhossa. Ja takana on myyjäisistä ostettu piparkakkutalo. Lapset ei malta enää kauaa vain katsella sitä :)

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

2. Adventti

Tämän päivän kynttilät syttyi näin myöhään kun olin töissä ja kotona olin klo 17.


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

1.Adventti

Hyvää 1.Adventtia kaikille. Valoja laiteltu ikkuinoihin. 6vuotias tyttöni teki jo aiemmin askartelukerhosta saamastamme paketista Adventtikalenterin. Yllätys sinne jäi laittamatta, mutta toiminee tämän vuoden koristeena.
1.Adventin luukku näyttää tältä
Kalenterin saatte nähdä kokonaisuudessa kun 4 sunnuntaita on eletty :) Joulua odotellessa.
 

maanantai 22. lokakuuta 2012

Kännykkäpussi pikkuhousuista

Koska olen ihminen joka ei raaski heittää mitään pois, niin tälläkin kertaa kävi niin. Ostin ekaluokkalaiselle pikkareita ja yhdet oli liian tiukat ja vyötärössä taitteessa (kuminauhan kohta) se kuvio jäi ihoon kiinni (sellanen "silityskuva")
Lopputulos on tällanen. Kännykkäkoru-skeittilauta on hammasharjan mukana tullut, joten sekin on "kierrätetty" :)




torstai 20. syyskuuta 2012

Arvontaa toisaalla



Sandran tekemää arpoo. Käykää osallistumassa täällä ja samalla ihastelemassa ihania ompeluksia.

perjantai 10. elokuuta 2012

Hämähäkki sarja jatkuu

Olin pyykkejä laittamassa kuivumaan kun tapasin kuvan hirvityksen. Vaikea oli kuvata kun aurinko paistoi, tuuli kovaa ja heilutti telinettä, pyykkinaru oli just tuossa edessä ja kuvauskohde oli korkealla. Jalasta lähtevä seitti oli kiinni narussa ja hämppy ei tykännyt kun kiskoin narua koko ajan.

lauantai 4. elokuuta 2012

Pyöreä pussukka

Löysin netistä suloisen pyöreän pussukan ja ihastuin siihen, mutta jälkeen päin en löytänyt sitä mistään, joten Sandruskalle kiitos kun löysit ohjeen uudelleen.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Hämähäkki

Siistin sileä hämppy. Kuvassa alhaalla on tulitikkuaski. Harmi etten saanut kuvaa tikun vieressä. Tikku hipas pikkuisen hämistä, niin tämä luikki pakoon. Mutta tällänen löytö :)

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Reissuvihon kannet


Kuvannut tyttäreni 5v

Tyttäreni lähtee syksyllä eskariin ja tarvii reissuviholle sekä kirjastokortille kannet. Kangas on kirppitavaraa joka löytyi kaappien kätköistä.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Valkoinen hämähäkki

Lasten keinussa oli tämä valkoinen hämähäkki, ja pakko oli ikuistaa se kameralla. Ja siitä se ajatus sitten lähti, että alampa kuvaamaan hämiksii, vaikka inhoankin niitä yli kaiken. Tajusin vaan kuinka monimuotoinen värikirjo ja kuviointi niissä on. Eli lisää on hämis kuvia tulossa.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Risulintu

Toissapäivänä keräsin koivusta pudonneita risuja. Eilen yritin epätoivoisesti kasata siitä lintua. Pari sormea ihan kirjaimellisesti jääty, joista meni jo lähes tunto. Vaikkei pakkasta ollukkaan, mut kun omistaa huonon verenkierron.
Tänään yritin uudelleen tehdä lintua ja kovin laiha reppana siitä tuli. Piti avata uudelleen ja lisätä täyterisua jotta lintu hieman lihoisi. Sain samalla tehtyä enemmän ryhtiä. Ihan kiva harjoitus kappale, vaikkei se yhtään muistuta luontoäidin lahjavakka-kirjassa olevaa mallia.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Keppareita


Nyt sain valmiiksi kolmannenkin hepan. Mustan tein jo aiemmin, materiaali on rikkinäisistä collegehousuista. Vihertävä on villasukka ja taitaa olla jotain sukua ensimmäiselle villiskepparille ;) Harjakset on puuvillakankaasta jotka pujotin virkkuukoukulla ja solmin umppariin, korvat on huovasta.
Kohta voisi perustaa kepparitallin :)

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Herkkuja à la lapset


Lapsilla teki eilen kovasti mieli leipoa. Pullaa olisivat toivoneet, mutta en millään jaksanut alkaa vaivaa taikinaa. Ehdotin muffinseja ja tiikerikakkua, mutta tiikerikakku muutettiin kääretortuksi helppouden takia. Minä luin ohjeet ja paistoin, lapset, 5 ja 6v, tekivät kaiken muun ja lisäksi 2v hieman auttoi. Kääretorttu on eilisetä asti ollut jääkaapissa ja äsken kun maistoin, niin voi pojat :) Eilen meni yli puolet muffinsseista kun ihan vaan maistettiin.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Pussukat

Tänään tekaisin Fazer-pussukan. Tälle puolelle tuli vadelma-karpalo kääre ja toiselle puolelle perinteinen maitosuklaa.
Takana on aiemmin tehty pussi, johon on rakkaat työkaverit uhrautuneet auttamaan projektissa, eli karkkien syönnissä... noh söin minäkin muutaman :) Sen verran kiireessä tein, että meni kääreet väärin päin, mut onneksi sattumalta meni kummaltakin puolen niin näyttää, ehkä, kivemmalta.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Purkki muovipusseista

Muovipussin kierrätystä olen yrittänyt opiskella. Muutamia pusseja olen jo sulatellut harjoittelu mielessä. Tästä urheiluliikkeen mainospussista piti tulla jonkin sortin meikkilaukku, jossa on etu- ja takaosa sekä pohja yhtenäistä, mutta päätin kuitenkin leikata sen kahtia ja mietin että mitäs sitten. Pyörittelin sitä aikani, rullasin sen ja ompelin sauman yhteen. Mitäs sitten, kun pohjankin tämä tarvii, siinä olikin kun ompelukoneella ei moinen onnistunut. Otin neulan ja langan ja kursin pohjan purkin pohjaan. Laitoin lasi purkin sisälle jossa on siveltimet... kunnes keksin jotain käyttöä. Vähän vino tuli, haittakse :)

tiistai 28. helmikuuta 2012

Kuminauhasoitin

Eskarilainen aina keksii virityksiä. Tässä on kuminauhasta tehty soitin, joka soi ihan kivasti. Ovia liikuttamalla sai ääneen eri korkuuksia. Musiikista poika ei kuitenkaan ole kovin kiinostunut.

Keppiheppa

Pitkään on ollut puhetta että tehtäisiin kepparit lapsille. Mies toi töistä kepitkin jo jokin aika sitten. Tänään ollaan eskarilaisen kanssa kahdestaan kotona ja saatiin tällainen (hirven näköinen) aikaiseksi. Poika täytti vanulla villasukan ja laittoi neulan avulla harjakset. Silmät laitettiin yhteistuumin kuumaliimalla. Minä tein korvat (hah kun tuli hienot). Suutahan tämä hepo ei tarvi kun noin leveesti hymyilee jo valmiiksi :)
Joku kiva systeemi ois saatava, ettei pää pyöri kepin nokassa. Varmaan käytävä kattomassa vinkkejä blogeista.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Kirja ostos

Tilasin kirjakerhosta tämän kirjan ja siellä on tosi ihania ohjeita ja vinkkejä. Ensimmäisenä kun avasin sivun, tuli pakonomainen tarve tilata tarvikkeita, joita ei kotoa vielä löydy, mutta maltoin kuitenkin mieleni vielä.
Tukikangas on varmaan ensimmäisten listalla, kun tuntuu että sitä tarvii aina, kuten passin kansillekin olisin tarvinnut.

Kannet passille / passeille


Tämä on vähän saman toistoa, kun reissuviholla on jo kannet ja muutenkin samantyylinen, mutta kuitenkin vähän erilainen. Kansien väliin laitoin paksuhkoa sisustuskangasta tukevoittamaan kansien ryhtiä. Tuli ehkä liiankin tukeva ja paksu kun jouduin ompelukonetta vääntämään käsin kun ei kone jaksanut ommella :/ Oikealle tein taskun euroopalaiselle sairaanhoitokortille, ja varmistaakseni ettei se karkaan, tein siihen tarranauhalla suljettavan läpän.
Kaikki kangas on erään keskustelupalstan kirppikseltä ostettuja.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Kesäkassi



Ostan kankaita lähinnä keskustelupalstan myyntiosiosta, ja tämäkin kivannäköinen kangas on sieltä. Kassin ohje on madebyrae bloggerista (ei taida enään olla käytössä) pari kolme vuotta sitten löydetty. Koska blogi oli kovasti ulkomaankielinen, niin pelkän kaavan ja kuvan perusteella tein tämän.
Laitoin neppikiinnityksen ja peitin hienot käsinompelujäljet todella hienoilla perhosilla, jotka ihan itse virkkasin. Nämä ovat ensimmäiset virkkaukset sitten muutaman isoäidin neliön ja helpon junaverhon virkkamisen. Vähän paksu mötikkä jäi perhosen vartaloon.
Vihreä lanka on virkkauslankaa, jota oli helppo käsitellä, mutta tuo sininen on muistaakseni hamppua ja kovin jäykkää. Tuntosarville täytyy vielä tehdä kovetus kun alkaa purkautua toi kierre.
Niin ja hihnaan laitoin huopaa tuomaan hiukan ryhtia.

Sukkasaurukset


5 ja 6 vuotiaat halusi askarrella dinosaurukset, mallia ottivat jostain dinosaurus-lehdestä. Materiaalina käytetty vanhoja sukkia, paperia, silkkipaperia, vanhasta tyynystä vanua ja valmiit silmät. Tässä tulos kahdesta hyvin erilaisesta dinot. Vasemmalla on Tyrannosaurus Rex ja oikealla Diplodocus, ja vaikka se onkin kasvissyöjä niin tällä yksilöllä on terävät hampaat.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Henkaripussikot


Meillä on aina hatut ja hanskat ties missä, vaikka niille on oma kori eteisen kaapissa. Jostain syystä ne ei löydä tietään sinne. Suuri Käsityö-lehdessä nro. 1/2010 oli ohje tälläisen pussikon tekoon. Meni vain pari vuotta että sain aikaiseksi tehdä ne. Tänään valmistui jokaiselle kolmelle lapselle samanlaiset pussikot. Ja toivon että niitä myös osataan käyttää :) Samalla sain käyttöä housuhenkareille joita olen pyöritellyt paikasta toiseen, raaskimatta heittää niitä mihinkään ... jos niitä vielä joskus tarvii. Kangas on kirppis tavaraa :)